Soundtrack for a new revolution. A big hunk o'noise. Hang them all & play it loud.
1. Vastuunvälttäjä
2. Menetetty maa
3. Myrskyn silmään
4. Suden aika
5. Lumisokea
Cd-r, printed/handcrafted sleeve, insert, anger & violence.



"Ville Forss on ollut aktiivinen nimi kansainvälisillä kokeellisen underground-musiikin kentillä jo usean vuoden verran. Vuodesta 2005 eteenpäin häneltä on ilmestynyt kymmenen albumia Ville Moskiitto -nimen alla (cdr- ja kasettimuodoissa), kaksi Autumn Galaxy -projektin levyä yhdessä Brad Rosen kanssa sekä liuta kokoelmaesiintymisiä. Lisäksi hän on edistänyt kokeellisen musiikin kulttuuria levyarvostelijana sekä julkaisijana oman Harha-askel -mikrolevymerkkinsä kautta.
Harha-askel onkin toiminut Ville Moskiiton toiseksi uusimman (uusin näyttää ilmestyneen eilen!) albumin julkaisijana. Kokonaisuudella ei ole varsinaista nimeä, vaan se on nimetty sisältämänsä kahden pitkän teoksen mukaan I Think I Will Dismember The World with My Hands / Liar on The Mountain. Molemmilla kappaleilla on pituutta noin 17 minuutin verran. Tyylikkäästä kansitaiteesta vastaa Marvelin sarjakuvatehdas, jolta kansikuvat on – no, lainattu. Kappaleiden nimet puolestaan ovat peräisin R. A. Laffertylta.
Mielenkiintoisinta Ville Moskiiton diskografian tutkiskelussa on tyylilajien tai oikeammin lähestymistapojen runsaus. Levytyksiin mahtuu niin paljasta akustista kitarointia, free jazz -kokeiluja, niinsanottua metsäfolkia ja elektronisia ääniveistoksia.
Tämän levyn molemmat kappaleet kuuluvat viimeksi mainittuun kastiin ja tuovat aiemmista julkaisuista ehkä eniten mieleen vuonna 2005 ilmestyneen Ylistyksiä-albumin. Lopulta samankaltaisista levyistä ei silloinkaan ole varsinaisesti kysymys. ITIWDTWWMH / LOTM:n kappaleet ovat pitkiä harhailuja äänimaailmoissa, jotka on saatu aikaan lähinnä jalostamalla sähkökitaran tuottamia ääniä. Kitaraksi ei musiikkia todellakaan tunnista kuin hetkittäin. Prosessoinnin avulla on syntynyt mystisiä äänitiloja, joissa pitkinä vellovien pohjaäänten varaan on luotu monenlaista jännittävää. Mistään drone-tyyppisestä musiikista ei kuitenkaan voida puhua, Moskiiton äänimaisema ei ole tarpeeksi staattinen siihen.
I Think I Will Dismember The World with My Hands on kappaleista rytmisempi. Tätä ei pidä ymmärtää missään varsinaisesti perinteisessä mielessä. Enemmänkin kyse on rytmisesti toistuvista, terävistä äänipurkauksista pimeänä vellovan pohjamassan seasta. Pistot eivät ole aggressivisia tai hyökkääviä. Päinvastoin kappaleesta syntyy lämmin, joskin avaruudellisen vieras atmösfääri, joka ei ole täysin vieras esimerkiksi 70-luvun berliiniläismestareiden seesteisimmille hetkille.
Liar on The Mountain ei puolestaan toimi mielestäni aivan yhtä hyvin kuin levyn avaaja. Muodoltaan hajanaisempi avaruusromun vyöhyke paisuu ja kevenee luontevasti ja vaivattoman oloisesti, mutta lopulta se ei vie kuulijaa kovin kauas. Ei samalla tavoin kuin edeltäjänsä. Ei silti, sopivassa mielentilassa tämäkin kappale saattaa hyvinkin jättää kuulijan kellumaan johonkin toismaalliseen tilaan, joskin ehkä ympyrää kiertämään.
Hämmentävän monipuolisessa Ville Moskiiton tuotannossa tämä kompakti ja yhtenäinen teospari sijoittuu ehdottomasti parhaimpien joukkoon. Tällä kertaa musiikista välittyy sellainen johdonmukaisuus, mikä on joskus jäänyt puuttumaan Moskiiton albumeista. En aio sanoa, että levy olisi sävelletyn oloinen, koska sitä se ei varmasti ole, mutta tällä kertaa artisti tuntuu tienneen selvästi, mihin on pyrkimässä. Pieni helmi." (Jaakob Karhu/Jaakobin Wsi Testamentti)


"You Get So Alone on turkulaisen, kokeelliseen akustiseen musiikkiin keskittyneen Harha-askel-mikrolevymerkin kolmas kokoelma. Levymerkin ensimmäinen julkaisu, Goin’ Down Slow (2006), keskittyi täysin akustisella kitaralla soitettuun musiikkiin. Viime vuonna julkaistun Sing with Men valokeilassa oli ihmisääni. Näistä varsinkin ensimmäinen oli vahva kokonaisuus ja kaiken kaikkiaan vuoden 2006 parhaita kokeellisen musiikin julkaisuja.
Tämänkertaisen kokoelman aiheena on ollut sooloinstrumentit. Jokainen levyn 15 kappaleesta on esitetty vain yhdellä soittimella ja pääosin ilman minkäänlaisia päällekkäisäänityksiä. Yksittäisistä instrumenteista eniten on käytössä ennalta arvattavasti kitara. Esitykset eivät kuitenkaan ole suinkaan tasapaksuja toistensa hiilikopioita, vaan ne todistavat entisestään soittimen monipuolisuutta. Kitaroiden lisäksi levyllä ovat käytössä muiden muassa saksofoni, harmooni ja erilaiset lyömäsoittimet.
Kokoelman sisällön voi rajata – erittäin karkeasti! – kahteen sarjaan: Levyn aloittaa neljän abstraktin äänimaalauksen sarjalla. Niiden jälkeen loppulevy kuluu pääosin muodoltaan rakennetumman materiaalin parissa viimeistä, throuRoofin kappaletta lukuun ottamatta. Mistään läpisävelletyistä teoksista ei kuitenkaan voida puhua; kokeellisuus, improvisaatio ja tietty muodon hajottaminen ovat tärkeitä piirteitä levyn jokaisessa esityksessä. Kappaleiden tyylilajit vaihtelevat Robert Hortonin kitarabluesista Sindre Bjergan kitaradroneen ja Ville Moskiiton freejazz-sävyistä Michael Futrealin kauniisiin folktunnelmointeihin.
You Get So Alone on musiikiltaan riittävän monipuolinen kantamaan vajaan tunnin mittansa. Itse olisin jäntevöittänyt kappalejärjestystä nykyisestä niin, että selvästi abstraktimmat raidat olisivat kuuluneet melodiapitoisempien (en uskalla sanoa “perinteisempien”) välissä. Selkeä kaari kappaleiden välille syntyy toki nytkin. Yksittäisistä esityksistä välittömimmin vahvimmilta tuntuvat jo mainitut Michael Futrealin kaksiosainen dulcimer-improvisaatio ja Ville Moskiiton saksofonin puhaltelu sekä Sparkle in The Greyn bassokvartetto.
Harha-askelen tasavahvassa katalogissa You Get So Alone on mainio jatke. Toivotaan, että levymerkki jaksaa jatkaa, vaikka cdr-kulttuuri lukemattomine pienjulkaisuineen tuntuukin kärsivän tällä hetkellä kenties ylikuumenemisen aiheuttamasta väsymyksestä." (Jaakob Karhu/Jaakobin Wsi Testamentti)
"You Get So Alone is a second release from the Harha-askel label (home of Talugung) - fifteen solo instrumentals of instrumental music. The disk contains gems such as the kitchen-sink metal percussion of Amigo Result's "Selipates", Sparkle In Grey's "Bass Quartet", Robert Horton's wonky slide guitar "Blues For A Grey Day", Talugung's "Ant Nest" (slowed down thumb pianos?), Michael Futreal's folk strum "Wire Mountain In Winter, Wire Mountain In Spring", and the gorgeous Indian-styled album closer "Drawing Spirits Into Crystals" by Throuroof. For those who like a bit of variety, this is an excellent listen." (Simon Lewis & Steve Palmer / Terrascope Online)

New compilation from Harha-askel, this time focusing on music made for (and with) the human voice, ranging from song-forms to abstract voicings. Demented pirate blues from Alligator Crystal Moth, Robert Horton goes pop (sort of), Jani Hellén explores the mellotron's vox humana, Ville Moskiitto interprets an old Finnish hymn, Komutian throat singing from Kheta Hotem and lots more... Artists from Finland, France, Italy, USA, Australia, Faroe Islands and Great Britain.
An intimate offering of acoustic guitar wizardry from the UK-resident Andy Futreal (who also appeared on Harha-askel's Goin' Down Slow compilation and the Like Twilight Bleeding 3" cd-r on New American Folk Hero). Recorded in 2004-2007 in North Carolina, USA, these improvised pieces ran the gamut from blues and folk to more abstract explorations of guitar strings (and field recordings). Futreal's playing combines aspects of the "American primitive" picking of John Fahey (etc) and the UK folk/blues scene of the 60's and onwards (Bert Jansch, Davy Graham etc) with some more exotic influences whilst retaining a quality all his own. A real new talent in the blooming field of acoustic guitar playing.
